Matka määränpäähän on mutkikas, mutta arvokas
Kuvittelen itseni mutkaiselle metsätielle. Auto allani hyrisee hevosvoimista, jalkani on vahvasti kaasulla ja kädet tiukasti ratissa. Ikkunasta ulos katsoessani näen vuoroin havumetsää, lehtimetsää, peltoa ja järviä. Maisema on kaunis. Yhtäkkiä edessäni on puu poikkiteloin. Edellisyön myrsky on varmasti kaatanut sen. Joudun jarruttamaan äkillisesti. Matkani on hetkeksi poikki ja suunnitelmat joutuvat taipumaan. Onneksi mukanani on taitava kartturi.
Tuo kartturi tuntee minut läpikotaisin. Hän tietää, että jarrujalka saattaa olla liian voimakas. Hän tietää, että kaasujalka saattaa paikoin painaa enemmän kuin nopeusrajoitus sallisi. Hän myös tietää, että joskus matkan maisemat saavat pauloihinsa ja matkaan tulee sivupolkuja. Hän on rallikuskin oikea käsi, matkan tarkoituksen ja määränpään muistuttaja ja ennen kaikkea kannustaja. Yhdessä keksimme keinot kaatuneen puun siirtämiseen. Tilaisuuden käytyä tutkimme tilannetta ja opimme samalla lisää toisistamme, tärkeitä selviytymistaitoja, omia vahvuuksia ja heikkouksia. Joskus este on onni ja opin arvoinen.
Mitään ei tapahdu ja unelmat eivät toteudu, jos niistä ei ota vastuuta.
Edellinen kuvaelma kuvastaa mielestäni hyvin elämää. Joskus kaasujalan pitää olla painava, ja vaihdetta on vaihdettava suurempaan, jotta muutos tapahtuu. Toisaalta elämässä on paljon epävarmuutta, kuten yllättäen tielle kaatuvia puita. Emme voi vaikuttaa siihen, miten mutkainen tie on, millaisia sääolosuhteita matkallemme osuu, kenet tapaamme ja kuka jää tapaamatta. Onko elämässämme riittävästi karttureita ja millaisia karttureita he ovat? Näkevätkö kartturit meissä potentiaalia ja ihailevat meitä niin auton ratissa kuin auton ulkopuolella? Kannustavatko kartturit meitä parhaimpaamme? Ennen kaikkea, mikä on kuskin ajokunto ja lähtökohdat? Nämä kaikki vaikuttavat tien mutkikkuuteen ja matkalla sattuviin yllätyksiin. Mutta jos matkaa ei koskaan aloita, jää paitsi kaikista mutkien tuomista opeista ja siitä ilosta, mikä syntyy itsensä ylittämisestä.
Unelmien ja haaveiden tavoittelijat ovat tarinan arvoisia
Rakastan onnistumistarinoita. Uraohjaajana, ystävänä, perheenjäsenenä ja oman elämäni rallikuskina pidän silmät ja korvat jatkuvasti auki nähdäkseni ja kuullakseni onnistumistarinoita. Se ei tarkoita, että sulkisin silmät ja korvat menetyksiltä, haasteilta ja huonolta tuurilta. Joskus kyseessä on huono tuuri: paras mahdollinen on tehty, mutta lopputulos ei ole odotetun kaltainen. Parhaan mahdollisen on riitettävä. Sen jälkeen etsitään uusi uljaampi reitti. Sanonnan mukaan “kaikki tiet vievät Roomaan”. Jos yksi tie katkeaa, korjataan se tai vaihdetaan reittiä. Rooma pysyy paikoillaan ja odottaa saapujaansa.
Perustin tämän blogin, koska uskon ihmisiin ja heidän mahdollisuuksiinsa. Teksteillä haluan tuoda esille unelmia, matkoja ja reittejä kohti päämääriä, oppeja matkalta ja hyvää oloa. Aiheeni käsittelevät pääasiassa hyvinvointia, onnellisuutta, uuden suunnan ottamista, urheutta ja rohkeutta, heikkoutta ja menetyksiä sekä niiden ylittämistä ja menestymistä. Menestys voi olla mitä tahansa, jos se on tuonut kuskilleen onnea, hyvinvointia ja iloa.
Toivon, että kirjoitukseni herättävät sinussa intoa tutustua omiin toiveisiisi ja tavoitteisiisi, vahvuutta purkaa esteitä haaveiden tieltä ja rohkeutta etsiä uusia mahdollisuuksia unelmien toteuttamiseksi.
Miksi? Koska jokainen on unelmiensa arvoinen.
